Jollakortilla pääset purjehtimaan ILCA- (ent. Laser) ja Vikla-veneillä. Myös Zoom8-jollat ovat tarpeen mukaan käytettävissä. Kaikki veneet ovat kevytveneitä, eli voivat kaatua, mutta nousevat kyllä helposti takaisin pystyyn. Jollapurjehdus on lukuisten subjektiivisten mielipiteiden perusteella kaikkein paras keino oppia purjehduksen perustaidot!

Vikla , ILCAZoom 

 

Jollakausikortti on tarkoitettu taitotasosta riippumatta kaikille jollapurjehduksen perusteet hallitseville kevytveneilijöille esimerkiksi jollapurjehduksen perusteet -kurssin jälkeen. Kausikorttiin kuuluvat harjoitukset räätälöidään aina osallistujien taitotason mukaan, ja niiden ohjelma sovitetaan niin, että niin aloittelijat kuin kilpatasonkin purjehtijat voivat harjoitella yhdessä ja oppia toisiltaan. Viikkoharjoituksissa harjoitellaan mm. ratapurjehdusta ja veneenkäsittelytaitoja. Välillä saatetaan hypätä perehtymään myös kilpapurjehduksenkin maailmaan.

Varusteiden puolesta alkuun pärjää kursseiltakin tuttuun tapaan seuran lainaliiveillä ja oman vaatekaapin urheiluvaatteilla, mutta purjehdukseen tarkoitetuilla varusteilla harrastaminen on aina mukavampaa. Tarkempia varustevinkkejä löytyy täältä.

Viikkoryhmän tiedotusta varten luodaan oma pikaviestinkanavansa, johon pääsee liittymään Sailing Centerin jollapurjehdusvastaavan kutsulla. Harjoitusryhmästä heränneitä kysymyksiä voi esittää jollapurjehdusvastaavalle osoitteeseen aikuisjollapurjehdus(ät)taps.fi tai tekstiviestillä/puhelimitse numerosta 044 090 7955.

 

Varaa paikkasi nyt! 

Jollakortti — ennakkomaksu

Jos tämä ei kuulosta ihan omalta jutulta, katso muut kausikorttivaihtoehdot täältä.