Tampereen Pursiseura on järjestänyt jollapurjehduskursseja aikuisille vuodesta 2015 lähtien, ja kurssien suosio on kasvanut jatkuvasti täyttäen joka vuosi lähes jokaisen järjestetyn kurssin. Jollapurjehdusuran alkuun on tarjolla kaksi väylää: jollapurjehduksen perusteet -kurssi sekä yksityisopetus. Alkeet jo osaaville järjestetään myös Jollapurjehduksen jatkokursseja.

TaPS Sailing Centerin kursseja voit nyt ostaa myös liikuntaedulla. Lue tarkemmat ohjeet verkkokauppatuotteiden yhteydestä.

Jollapurjehduksen perusteet

Kevytveneillä, eli jollilla, purjehtiminen on hauska ja monipuolinen vesiurheilulaji lähellä luontoa.

Kurssi on tarkoitettu 15 vuotta täyttäneille kaiken tasoisille purjehtijoille. Jokainen kurssilainen saa henkilökohtaista ohjausta joko omalla jollallaan tai järjestäjän tarjoamilla Laser- , Zoom8 tai Vikla -jollilla.

Kurssin päätavoite on oppia purjehtimaan itsenäisesti kevytveneellä jokaiseen tuulensuuntaan sekä tekemään tärkeimmät jollapurjehduksessa tarvittavat manööverit. Ensimmäiseksi keskitytään pääosin tuulen havainnointiin, oikean ajoasennon löytämiseen sekä veneen ohjaamiseen, pysäyttämiseen ja liikkeellelähtöön. Myös vastakäännös eli venda tulee nopeasti tutuksi. Ihan alkeet harjoiteltua syvennytään jo muun muassa myötäkäännökseen eli jiippiin, vastatuuleen luovimiseen sekä poijuista rakennetun radan purjehtimiseen. Viikonloppukurssi huipentuu toisena päivänä järjestettävään leikkimieliseen kurssikilpailuun, jota seuraa rannassa pidettävä palkintojenjako- sekä kurssin yhteenvetotilaisuus.

Suurin osa kurssilla opeteltavista asioista pätee myös isommilla köliveneillä purjehdittaessa, joten kurssi soveltuu myös kölivenepurjehduksen aloittamista suunnitteleville.

Ainoat vaatimukset kurssille osallistuvalta ovat vähintään 50m uimataito (mielellään 200m), ja riittävä fyysinen kyvykkyys, jotta itsensä saa tarvittaessa nostettua vedestä ylös. Listan kurssilla tarvittavista vaatteista ja muista varusteista löydät täältä, ja kuten siitä huomaa, kurssilla pärjää vallan mainiosti aivan tavallisella vaatekaapin varustuksella, eikä varustehankintoja tarvitse useimmiten tehdä lainkaan.

Kursseja vetävät TaPSin kokeneet ja koulutetut ohjaajat.

Lisätietoa kurssista voit kysyä TaPS Sailing Centerin jollapurjehdusvastaava Rudolf Salmiselta osoitteesta aikuisjollapurjehdus(ät)taps.fi tai puhelimitse numerosta 044 090 7955.

Pikaisesti vesille pariksi tunniksi

No posts found!

Jollapurjehduksen jatkokurssi

Jollapurjehduksen jatkokurssilla päästään alkuun hakemalla tuntumaa veneisiin yksinkertaisella sivutuuliradalla — Yleensä toki yritetään päästä satama-altaasta selälle jo sitä ennen. Purjehtijan oletetaan kurssille tullessaan jo osaavan auttavasti purjehtia jokaiseen tuulen suuntaan, sekä tehdä yksinkertaisen vendan ja jiipin. Riittävät pohjatiedot saa ainakin Jollapurjehduksen perusteet -kurssilta, mutta myös esimerkiksi painoköliveneiden kipparoimisesta saatu kokemus on usein riittävä.

Kurssien sisältöön kuuluu perustaitojen hiomisen lisäksi etenkin jollilla havaittavat purjehduksen salat, kuten pumppaus, rullaus ja toivottavasti tuulen salliessa myös hengaus.

Yksityisopetus

Jollakurssien lisäksi järjestämme myös yksityis- ja pariopetusta jollapurjehduksesta kiinnostuneille. Purjehtimaan on kummassakin tapauksessa mahdollisuus päästä niin yksin- kuin kaksinpurjehdittavillakin jollilla. Yksityisopetusta on mahdollista räätälöidä siis jopa venettä myöten osallistujan tarpeiden, halujen ja osaamistason mukaan. Hyödyllisimpänä yksityisopetusta onkin pidetty oman köliveneen ostoa harkitsevien tai sellaisen juuri hankkineiden keskuudessa, jolloin opetuksessa on voitu keskittyä köliveneilyn kannalta olellisimpiin asioihin kuten rantautumisiin, rannasta lähtöihin sekä vendoihin ja jiippeihin. Kiikkerän ja herkkäliikkeisen jollan jälkeen purjehdus rauhallisella köliveneellä sujuukin jo lähes itsestään.

Mikäli mielenkiintosi yksityisopetukseen heräsi, kerro toiveistasi lisää Sailing Centerin jollapurjehdusvastaavalle sähköpostitse osoitteeseen aikuisjollapurjehdus(ät)taps.fi taikka puhelimitse numeroon 044 090 7955, niin kurssista saadaan rakennettua juuri sinunlaisesi.